Pärnävaaran piirileiri 6.-8.7.2018
23.6.2018
Pärnävaaran piirileirin alustava ohjelma on nyt lisätty Valmennustoimintaosioon, myöskin lista leiriläisistä. Ohjelma on alustava, ja olosuhteista johtuen voi tulla muutoksia. Muistathan myös ehdottomasti ilmoittaa, jos et jostain syystä osallistu leirille!! Pohjois-Karjalan osallistujat eivät ole vielä tiedossa, sillä heillä ilmoittautuminen on vielä käynnissä. Leiri alkaa Pärnävaaran urheilualueen yläparkkipaikalta. Varastoon voi jättää omat rullahiihtovälineet. Vanhemmat/huoltajat voivat viedä muut varusteet Pärnäntuvalle. Varsinainen ohjelma alkaa testijuoksulla ja -rullahiihdolla. Vanhemmat saavat jäädä seuraamaan testejä, kellottajia tarvitaan aina! Aikataulu on melko väljä, joten reitteihin ehtii tutustua ohjatusti. Rullahiihtotestiin on järjestetty Startin rullasukset. Majoituspaikka on siis uusi aiempiin vuosiin verrattuna, ja sijaitsee huomattavasti lähempänä urheilukeskusta (n.500m). Siirtymisiin tulee kuitenkin kiinnittää huomiota, jotta olet aloittamassa harjoitusta ajoissa urheilukeskuksella. Toivotaan hyviä leirikelejä, ja tulkaahan levänneenä leirille! -Tanja /0451339186 |